Etsi
  • Vieska Futsal

Jarmo Junnon futsalkoulu pidettiin Nivalassa



Jarmo Junnon futsalkoulu järjestettiin yhteistyössä Ysikaks Nivalan kanssa. Futsalkoulua pidettiin kolmena päivänä. Osallistujia oli parisenkymmentä innokasta lasta lähialueen seuroista. Jarmon mukaan futsalkoulu on onnistunut oikein hyvin, hän on yllättynyt lasten taitavuudesta ja siitä, kuinka nopeasti lapset oppivat uusia asioita. Eri-ikäisten ohjaaminen on vaatinut häneltä harjoitteiden eriyttämistä. Jarmo kiitteleekiin Joonas Isoahoa, joka on toiminut futsalkoulussa toisena ohjaajana. Joonas kertoo, että hänestä mukavinta futsalkoulussa on pienten lasten ohjaaminen ja uusien harjoitteiden oppiminen.

Haastattelimme muutamia futsalkoululaisia:

Nimi ja ikä.

Mikä on ollut mukavinta futsalkoulussa?

Mitä uusia taitoja olet oppinut?



Kuva 1. 7-vuotiaat kaverukset Rafa ja Oskari. Nämä pelaajat ovat pitäneet erityisesti pelaamisesta. He ovat oppineet liikuttamaan palloa jalkapohjalla.



Kuva 2. 8-vuotiaat pelikaverit Tyyne ja Emmi. Tyyne kertoo pitävänsä pelaamisesta, hän on oppinut erilaisia käännöksiä. Emmi pitää pelaamisen lisäksi mukavana maalintekoharjoituksia. Hän on oppinut jalkapohjalla syöttämistä ja nostosyöttöjä.



Kuva 3. Veljekset Aaro (5 v.) ja Joose (8 v.). Aaro on tykännyt tehdä maaleja. Välillä futsalkoulussa on ollut vaikeaa, mutta Jarmo ja Joonas on neuvonut. Joosen mielestä on mukava, kun tulee hiki ja saa pelata. Joose on oppinut pallonriistoa.

116 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki